Touraco

Jos Subiciin haluat mennä nyt, niin takulla yllätyt lauloi punaiseen nahkakypärään sonnustautunut Suomalainen hypätessään kollegansa autoon. Luvassa oli kolmen päivän verran tiimin rakentamista ja suhteiden luomista, jonka jälkeen olin päättänyt sonnustautua kommandoasusteeseen ja tiedustella Barrio Barrettoa.

Manala – Subic siirtymä meni ruuhkatta kiitos uudehkojen tulliteiden. Aamupaloineen matkaan vierähti reilu parisen tuntia, ja kun automme saapui Kamana Sanctuary Resort & Span ovelle täytti sieluni autuus. Kauneutta, puhtautta, viidakoa ja vettä. Juuri sitä mitä Manalasta on vaikea löytää.

Kamana tarjoaa vierailleen kotimaisen neljän tähden luksusta upeissa maisemissa. Resortin suljettu ranta on niin rauhallinen, ettei siellä näkynyt vierailun aikana kuin muutama tiiminrakentajan ulkoupolinen ruho. Paikka onkin omiaan hellimään arjen nahistamaa ruumista viikonlopun ajan, mutta vain sen verran ettei aika käy pitkäksi. Komeiden maisemiensa ja notkuvien ruokapöytiensä lisäksi paikka kun ei oikein muuta tarjonnut.

Omat Kamana päivät täyttyivät tiiminrakentamisesta, ja useammat vastaavat läpikäyneenä voin lakonisesti todeta ”samaa skeidaa, eri maa”. Ohjelman järjestäjät olivat onneksi ammattilaisia, ja tehtävät olivat hauskoja, ja niiden mietintään oltiin käytetty aikaa.

Saatuamme tiimihengen hurmoksen partaalle, oli aika hylätä kotiin johtanut kulkue, ja suunnata kohti lahden perällä piilevää Barrio Barrettoa.

Barrio Barretto on pieni kylä Olongapossa, josta löytyy pienehkö ranta, pienehköjä resortteja ja pienehköä yöelämää. Siis pienehkösti kaikkea. Mutta Barrion pienehkö ei tarkoita etteikö siellä voisi pitää suurta mukavaa.

Vaikka Barrio onkin tunnettu ulkomaalaisten peräkammaripoikien keskuudessa lähinnä anteliaasta yöelämästä, on kylän parasta antia jokin muu. 26€ yöltä maksavan merinäköalan tarjoavan hotellin teressilla istuskelu, rannalla kävely tai meressä lilluminen auttaa mieltä karkoittamaan tylsät työasiat. Kohtuullisen hintatasonsa takia Barrio onkin paikallisten rantalomailijoiden suosiossa, eikä 1991 poistuneiden jenkkisotilaiden synnyttämästä yöelämästä ole jäljellä kuin muisto.

Helpoin tapa omatoimiselle Subiciin siirtyjälle on ottaa Victory Linerin bussi Cubaosta Olongapoon (3,7€) ja jatkaa eteenpäin Jeepneyllä. Olongaposta Barrio Barrettoon menevä sininen Jeepney maksaa 0,2€.

Juuri ennen Palawanille päätymistä, Subitexin vierailun viimeisenä päivänä, onnistuin saamaan itselleni uuden lemmikin, Ameban. Tämä leikkisä lemmikki juoksutti isäntäänsä vessan lisäksi myös lääkärissä, joka määräsi kahta erilaista antibioottia vaivaan.

Puerto Princesaan saapuminen kävi melko hajuttomasti, mutta päästyäni Agodan kautta varaamaani ja maksamaani hotelliini oli vastassa tyly tervehdys. Hotelli oli täynnä. Tunnin tappelun ja rotanloukussa vierailun jälkeen löysin itseni kuitenkin asiallisesta hotellista, aivan varaamani vierestä.

Puerto Princesa on kiva, mutta vain kiva. Jo useiden Filippiiniläisten kaupunkien kokemuksella pitäisi varmaan jo uskoa ettei tästä maasta kaunista kaupunkia löydy, ja jos kauneutta halajaa, pitää niistä poistua. Valitettavasti Ameba piti isännästään ja suolieni soittelusta niin paljon, ettei edes kovat antibiootit tuntuneet rauhoittavan sen rellestämistä.

Nähtävää Puerto Princesa City tarjoaa tasan puolen päivä raahautumisen verran. Pääkatu, provincial capital building ja Immaculate Concepcion Cathedral yhdessä aution baywalkin kanssa. Kaikki nämä ovat kompaktisti parin kilometrin säteellä.

Onneksi parin antibioottien huuruissa viettämän päivän jälkeen sotaveteraanin sisulla taistellut Ameba salli vuokrata skootterin (5,3€/pv) ja päästää isäntänsä kaupungin rajojen ulkopuolelle. Pienen ajomatkan päästä löytyikin muovisten patsaiden puisto Baker´s Hill, jonka kornius hämmensi siinä määrin että siellä piti vierailla jopa kahdesti.

Parasta Puerto Princesa Cityn lähellä on luonto. Kun suuntaa nenänsä Aborlaniin ja suihkulähteensä Puerto Princesaan löytyy pian vehreyttä ja puhdasta ilmaa. Sabangista olisi löytynyt yksi maailman ihmeistä, Sabang underground river, ja puolen tunnin köröttelyn päässä pohjoisessa Honda Bayssa köllöttäviä saaria, mutta nämä nähtävyydet jouduin jättämään seuraavaan kertaan. Amebani kun pelkää merimatkoja siinä määrin, että saaristolais piknikkiä edellisenä yönä se soitteli sisäelimiäni siinä määrin että suihkulähteenä toimi myös yläpääni.

Puerto Princesassa viettämäni aikani perusteella suosittelenkin lämmöllä jättämään koko kylän väliin, ja lataamaan lompakkonsa käteisellä ennen Palawanille saapumista, ja suuntaamaan suoraan pohjoiseen, El Nidoon tai Coroniin.

Koska Gregoriaanisen kalenterin katkaisuvaihe meni vesirajan ulottumattomissa, ja varpaita kasteli lähinnä laseista läikkynyt juoma, päätin korjata tilanteen Aquino III:n julistettua Kiinalaisen kuukalenterin vuodenvaihteen vapaapäiväksi.

Jo hieman vapaapäivien julkistusta aiemmin oli alitajuntaani luikerrellut loru Puerto Galeran kauneudesta, syövyttäen sen seuraavaksi kohteekseni. Uudesta uhrista innostuneena lueskelinkin Lonely Planettiani kohde rantaa pohtien. Vaikka LP:n tiet johtivatkin Sabangiin vaikutti se liian menevälle vehreyttä ja luontoa kaipaavalle mielelleni, niinpä kohteeksi tulikin White Beach… ja kuinka oikeassa valintani olikaan.

White Beach, eli valkoranta vetää vertoja Boracayn kauneudelle. Sen leveä vaaleaa hiekkaa oleva linnunrata rajautuu ravintoloihin ja turkoosin siniseen mereen, jonka lempeät aallot hyväilevät siinä kellujaa. Ja kuin suojellakseen poikasiaan pahalta, päättyy ranta kummassakin päässä luonnon omaan muuriin.

Päivät White Beachilla menee meressä kelluen, rannalla tai rantakuppilassa maaten, ja sukellellen. Halutessa voi ratsastaa banaanilla tai vuokrata vesijetin. Tekemistä on tarpeeksi, ja väkeä riittävän vähän.

White Beachin yöelämää voisi sanoa sateenkaariseksi. Hobiaa, eli homo fobiaa, sairastava saattaa saada valkorannalla shokin, sillä kohde on kauneuden lisäksi kuuluisa vähemmistöjen kohtauspaikkana. Monet tarjoilijaneidosta onkin puoliksi poikia, ja samaa sukupuolta suosivat kulkevat rannalla käsikkäin.

Vaikka monet baareista paukuttavat bassonrytmiä ilmassa huitovien käsien tahtiin, lipuvat Spinal Tapin yhteentoista vääntämät volyymit pienemmille lukemille jo hyvissä ajoin ennen puoltayötä.

White Beachista noin 10km päässä sijaitsee Puerto Galeran kaupunki, jolle en keksinyt muuta virkaa kuin rantojen välisenä läpikulkupisteenä toimiminen.

Sabang, saaren viihdekeskus syökseen syliin kujia ja sokkeloita. Baarit ja hotellit on viritetty niin likelle toisiaan, ettei leveämpiharteiset pääse kaatumaan edes veren hupipitoisuuden piiputtaessa punaisella. Siinä missä White Beach on enempi paikallisten suosima, ja ruoan saa jo eurolla, on Sabang turistihinnoilla hapotettu ja teräsvyön kanssa pinnan alle painujien sekä hippaavien vanhusten mieleen.

Big La Laguna Beach on nimestään huolimatta pieni, enkäpä 1/4 White Beachin pituudesta, idyllisyyden koosta kärsimättä. Koska rannan nielu ei nielaise sisäänsä muutamaa hulppeaa hotellia enempää ei se sovellu edes viikonloppu vierailua varten jonkinlaista menoa mielivälle, ellei yöjalkaa lepytetä Sabangiin vievällä venekyydillä.

Vaikka kuulin hämmästelyjä muutaman mutkan takana olevasta Tamaraw putouksesta, oli se itselleni lähinnä raksi ruutuun nähtävyys. Putouksen koko, vuolaus tai ympäristö eivät pitänyt otteessaan valokuvaushetkeä kauempaa, ja Hondan puskiessa kiemurtelevaa rantatietä haihtuivat muistot ropisevasta vesihöyryn lailla pois.

Kun pohtii White Beachia ja Sabangia niiden kauneutta vertaillen, ei voi kuin ihmetellä LP Sabangin suosittelua. Leveän valkoisen rannan sijaan Sabang ei kummoista kaistaletta tarjoa, ja sekin viiru mikä baarimuurin ja meren väliin jää on lähinnä vitsi White Beachin rinnalla.